Kuvatarinoita ja kuulumisia

Katri & Dustin

Katrin & Dustinin kansainvälisiä häitä vietettiin juhannusperjantaina. Vihkiminen oli ihanan tunnelmallisessa Aitolahden vanhassa kirkossa, Tampereella ja juhlaa siirryttiin viettämään Oriveden Eräjärvelle, vanhaan navettaan remontoituun juhlatilaan Einon Pirtille. Häissä oli huikea tunnelma ja illalla koko hääväki vanhimpia osaanottajia myöten valtasi tanssilattian. Klikkaa kurkkaamaan hääpäivän tunnelmia alta. 🙂 (lisää…)

Odotamme sinua


Näitä odotusajan kuvia kävimme kuvaamassa lokakuussa Vuoreksessa ja lähimaastossa. Päivä oli hieman kirpsakka, mutta koko poppoolla oli mukana myös paksun talvitakit, joiden suojissa sopi lämmitellä siirtyessämme paikasta toiseen. Syksyistä tunnelmaa korostivat kuvattavien kauniit neuleet ja kaulahuivi. Päivä oli täydellisen pilvinen kuvia ajatellen – valo oli kaunista ja pehmeää eikä kuvauspaikkoja tarvinnut valita sen mukaan, mistä suunnasta aurinko paistoi. Odotusajan kuvaukseen voi hyvin yhdistää myös pariskuntakuvauksen, niin saa vähän kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. 🙂 Kurkista kuvatarinaan:
(lisää…)

Pariskuntakuvaus kesäkuun illassa

Veeran ja Markuksen kanssa käytiin kuvaamassa pariskuntakuvia kesäkuun lopulla. Onnistuimme saamaan täydelliset olosuhteen kuvaukselle – aurinko paistoi ja lämpö helli meiltä. Vieläkin nousee hymy korville näitä kuvauksia muistellessa. Kaikesta kyllä näki, että tämä pari on kuin luotu toisilleen. On iso kunnia päästä kuvaamaan heidän häitä ensi kesänä. (lisää…)

Menu